Suomenkielinen Angry Birds Wiki
Advertisement

Angry birds-elokuva (engl. The Angry Birds Movie) on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut tietokoneanimoitu elokuva, joka on tehty alkuperäisen Angry Birds-pelin pohjalta. Se on maailman ensimmäinen mobiilipeliin perustuva elokuva ja Rovion ensimmäinen elokuva.

Juoni[]

Erakkomainen Red-lintu on yksi harvoista kotisaarensa vihaisista linnuista. Aiheutettuaan taas ongelmia, hänet pistetään rangaistukseksi vihanhallintakurssille. Samoihin aikoihin saarelle rantautuu laiva vihreitä possuja, jotka otetaan avosylin vastaan. Redistä kuitenkin tuntuu, että possut aikovat varastaa lintujen munat, joten hän päättää lähteä vihanhallintakurssilla tapaamiensa Saken ja Pommin kanssa tapaamaan legendaarista Mahtikotkaa, josta voisi olla apua ongelmassa.

Muuta[]

  • Uljas kotka on käännetty tässä elokuvassa Mahtikotkaksi, koska hahmon englanninkielinen nimi Mighty Eagle on suoraan suomennettuna Mahtava kotka
  • Kuningaspossulle on keksitty Angry birds-elokuvaa varten nimi, Leonard
  • Kaikki pelissä käytettävät linnut eivät ole vihanhallintakurssilla
  • Elokuvaa varten luotiin hahmoille ihmismäisemmät designit. Näitä ulkonäköjä on toisinaan hyödynnetty peleissä
  • Elokuvan jatko-osa, Angry birds-elokuva 2 tulee ensi-iltaan vuonna 2019

Galleria[]

Advertisement